Sivun näyttöjä yhteensä

25. kesäkuuta 2014

Päivitystä

Tulipas käytyä kaksi viikkoa Turkissa lämmittelemässä kun täällä suomessa oli niin kylmää. Turkissa kylmää oli vain Efes :D. Lämmintä oli noin 28-34 astetta.

Lähes kaikki chilithän on NFT laatikoissa, tomaatit turpeessa AutoPoteissa ja muutama bubblerikin kasvihuoneestä löytyy. Mitään lämmitystä kasvihuoneessa ei loman aikana ollut, joten oli pientä kännitystä ilmassa, että onkohan kasvit paleltuneet. Yllätys oli suuri kun kaikki olivat hengissä joten varmaan suuret NFT resojen vesi määrät ovat varastoineet päiväs aikaan lämpöä ja siten pitäneet kasvihuoneen riittävän lämpimänä.

Kasvua oli tullut mukavasti kaikkiin kasveihin ja varsinkin Aji Fantasy oli alkanut työstämään podeja oikein urakalla, pika arvioinnilla varmaan jotain 100-200 alkua. Podit olivat myös aika yllättävän kokoisia.

c.baccatum Aji Fantasy
Rocato oli myös kasvanut hienosta ja kukkia oli tuolassa ihan kivasti.

c.chinense Rocato
Early Jalapenossa oli podin alkuja jo useita. Tosin kyseiset "jallut" ovat olleet kokoajan hiukan kärsivän näköisiä.

c.annuum Early Jalapeno
Ainoa numero chili on PI260560 (c.baccatum) tämä oli myös ottanut kivan kasvupyrähdyksen parin viikon aikana. *PÄIVITYS* Nyt illansuussa huomasin tässä kukkia, mutta ne ei todallakaan ole baccatumin kukkia. Jossain on siis mennyt siemenet sekaisin ja tarkempi tutkiskelu viittaisi siihen, että kyseessä on jokin c.chinense lajin chili. Perusteena kasvutyyli, kukka.

c.baccatum PI260560
Kuvassa (alla) vasemmalla on Aji Cristalia ja oikealla Aji Fantasy.

yleiskuvaa






6. kesäkuuta 2014

Levää Trofastissa


Ikea trofastit olivat täynnä levää. Resossa levää oli vain vähän, mutta patolevyn päällä huomattavasti. Asiallehan oli pakko tehdä jotain, joten leikkasin villakuution ymäpriltä levän peittämät kankaat pois ja laitoin uudet kankaat pohjalle.

PI xxxxxx

Inca Red Drop
Juuristoa ja uutta kangasta.
PI xxxxxx juuret

PI xxxxxx uudet kankaat

Reson valosuojaksi tuli jätesäkki kaksinkerroin, ja kannen suojaksi patolevyn palanen.
Ikea Trofast NFT säkitettynä
Molemmat Trofastit valmiina